Babushka junassa matkalla itään

Babushka junassa matkalla itään
Babushka

torstai 24. tammikuuta 2013

Odessan uusi brändi, linkki bussiaikatauluihin sekä höpinää vesistä

Odessan kaupunki on saanut itselleen uuden logon eli tyylitellyn ankkurin jonka näet alla


Ankkurimerkin on luonut kuuluisa moskovalainen suunnittelija Artemi Lebedev. Logo koristaa jatkossa niin kaupungin matkailubrosyyrejä kuin matkamuistojakin.


Juna-aikataulut netissä kertova www.uz.gov.ua sivusto on tullut mainittua sivuillani jo useasti mutta bussiaikataulut ovat taineet jäädä (muistaakseni) kertomatta. Eli sivuilta www.bus.com.ua löytyy venäjäksi ja ukrainaksi aikataulut. Google translator kääntää sivuston jotenkuten. Lippuja voi myös tilata etukäteen reiteille joiden perässä on Visan ja Mastercardin kuvat.

Viime kesänä Kyiv Post-niminen julkaisu (www.kyivpost.com) teki mielenkiintoisen testin vertaillessaan neljäätoista suosituinta pullovesimerkkiä toisiinsa sekä hanaveteen. Vain neljä osanottajaa osoittautui turvalliseksi.

Matkailijaa lohduttanee tieto, ettei haitallisiakaan aineita sisältävien vesien satunnainen juominen ole hengenvaaralllista eikä edes aiheuta tauteja. Vesissä on eroja. Kannattanee pakata tästä lähin matkalukkuun Sinisen lenkin ja Reissumiehen lisäksi myös kanisteri suomalaista hanavettä ainakin Ukrainaan mennessä.

Elimistön huolellinen huuhtelu vodkalla päivittäin estää muuten erilaisia epämiellyttäviä bakteeri- tai viruskantoja pesiytymästä sisuskaluihin...

Koko artkkeli löytyy täältä: http://www.kyivpost.com/content/ukraine/bottled-water-which-is-best-309830.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti